Return to site

Selviytymisopas projektikiireeseen 3/3

Osa 3: Lopetuskiire
Perinteinen kiireeni siirtyi tänä vuonna joulukuun lopusta tammikuun alkuun. Projektien vääjäämätön valmistuminen uudeksi vuodeksi tai juhannukseksi on lähes luonnonlaki. Tässä pari ajatusta, joilla olen tilannetta yrittänyt helpottaa.
Määritelmä: Ollaan loppusuoralla ja kaikilta sidosryhmiltä alkaa tippua korjausehdotuksia, kehitysideoita, sekä ylenpaljon kyselyitä. Isoja tehtäviä ei ole jäljellä, mutta pienet pitää ratkaista tulenpalavalla kiireellä. Riskinä on sortua palomieheksi, joka juoksee päättömästi yhdeltä roihulta toiselle.
Miten selvitä: Järjestelmällisesti ottamalla esille nousseet asiat yksi kerrallaan huomioon. Kuten kaikilla todo -listoilla, on tällä vaiheella taipumus paisua ja karata käsistä. Tekemällä asiasta mahdollisimman visuaalisen ja ymmärrettävän niin sidosryhmille kuin tekijöille vältytään paniikkiratkaisuilta. Hyvä ratkaisu on esimerkiksi kanban -taulu, joka käytettävyytensä puolesta pesee useimmat tikettijärjestelmät kiireellisessä tilanteessa, jossa hihat pitää kääriä, mennen tullen. Tässä vaiheessa kiirettä kummasti helpottaa myös se, jos suunnitteluvaihe on dokumentoitu ja toteutusvaiheessa on tehty muutoshallinta muuten kuin ad hoc.
Työkalut: Jäätävän kylmät hermot, Kanban ( tauluksi esim. www.trello.com, www.leankit.com ), visuaalisuus (kuvat puutteista ja tehdyistä korjauksista), nopea kommunikaatio sidosryhmille, selkeä raportointi. Tikettijärjestelmänkin kanssa voi toimia varsin hyvin. Rutiineista dailyt korostuvat, koska suunnitteleminen on tehtävien luonteen vuoksi vaikeampaa.
Alkuviikon oppina, jonka jälleen omakohtaisesti kertasin, on se, ettei mitään julkaisua kannata suunnitella heti lomaltapaluuta seuraavaan päivään. ;)